voi polvivamma!

Nyt on siis leikkauksesta 10 viikkoa ja takana viikko työntekoakin. Ehkä tuosta ei enää välttämättä ulospäin huomaa pahemmin, että olisi leikattu. Kävelen suht normaalisti ja portaiden kulkeminen sekä ylös että alas onnistuu ihan hyvin. Jos joutuu pidempään rasittamaan, pitää taas vähän nilkuttaa.

Ortopedin lopputarkastuksessa 7 viikon kohdalla jalka kyllä taipui aika ok, mutta ei suoristu/ojennu tarpeeksi. Ortopedi uhkaili vaikka millä korjausleikkauksilla jos ei muutosta tule. Niinpä sitten lisättiin kuntoutusohjelmaan ojennustreenejä. Salilla saan polkea kuntopyörää ja tehdä jalkaprässejä ihan onnettomilla vastuksilla. Hiukan turhauttavaa, kovin tekisi jo mieli bodypumppiin tai johonkin muuhun jumppaan, mutta ei, kuntopyörää vaan pitää polkea. Seuraava ortopedi lokakuun lopussa ja ennen sitä ei saa missään tapauksessa juosta eikä hyppiä.

Töihinpaluun jälkeen on kuntoutus kyllä jäänyt ihan himpun verran heikoille, ei vaan kertakaikkiaan ehdi. Jotain ojennustreenejä pystyy tekemään vaikka työpäivän aikana, mutta tasapainotreenit ja vesijuoksu on jäänyt kokonaan, salilla olen käynyt kerran.  Huomisaamuna on taas fyssari, katsotaan kuinka pahasti liikkuvuus on taantunut..

Nyt on takana kaksi viikkoa täysipäiväistä kuntoutusta, jokaviikkoinen fyssarin tapaaminen ja totaalinen turhautuminen. Okei, kyllä tää etenee, mutta omasta mielestäni turhan hitaasti.

Päivät kuluvat aika tehokkaasti, fyssari laati 4-sivuisen treeniohjelman, joka tehdään kolmesti päivässä ja lisäksi joka toinen päivä salitreeni ja joka toinen päivä vesijuoksua. Pakko myöntää, etten ihan jatkuvasti ole kolmesti päivässä tuota ohjelmaa jaksanut vääntää läpi.

Fyssarikäynneillä mitataan aina polven taipumista. Ensimmäisellä käynnillä piti mennä n. 100 astetta, meni 85. Fyssari lohdutteli, ettei se sata ole mikään pakollinen tavoite tässä vaiheessa, jokainen kuntoutuu omaan tahtiinsa. Kuulemma sitten kannattaa huolestua jos ei se taivu vielä puolen vuoden kuluttuakaan. Toisella kertaa taivutettiin sitten jo lähes 100 astetta. Portaita pääsee jo lähes normaalisti ylös, alaspäin on vaikeampaa enkä enää nilkuta kuin silloin jos joudun olemaan pitkän aikaa jaloillani. Tasapainolauta on ihan hyvä juttu. Särkylääkkeitä tarvitsen oikeastaan enää fyssarikäyntien jälkeen, siellä koipea taivutellaan ja runnotaan tavallista enemmän. Kylmähoito auttaa myös, mutta turvotusta on vielä.

Välillä vammaa ei edes muista, hetkeen. Sentään olen malttanut olla juoksematta kun kerran juokseminen ja hyppiminen on kielletty, mutta muutaman tehottoman potkun olen palloon suunnannut futiskentällä. Se sattuu.

Kai tää tästä etenee, pikkuhiljaa

Kolme viikkoa leikkauksesta… taas meinasi hermot mennä vakuutusyhtiön kanssa. Leikkauspäivänä 19.7 on lähetetty maksusitoumuspyynnöt fysiatrian tutkimuksesta ja 10 fysioterapiakäynnistä. Kun ei mitään kuulunut, kyselin viime viikolla vakuutusyhtiöstä maksusitoumusta. Vastaus: “paperit on kyllä ok, odottaa käsittelyä” Fysiatrin käynti oli sovittu tiistaina 9.8, joten maanantaina soittelin vakuutusyhtiöön ja kyselin taas maksusitoumusta. Kukaan ei tiennyt mistään mitään eikä asian käsittelijä ollut juuri silloin töissä, joten peruin lääkäriajan melkoinen tatti otsassa.

Tiistaiaamuna heräsin vakuutusyhtiön puheluun, tottakai ja ilman muuta myös kuntoutus ja jatkohoito korvataan, mutta kun heillä ei ole tarvittavia hoitomääräyksiä (edellisellä viikolla siis sanottiin, että paperit on ok). Skannasin hoitomääräykset, sairauslomatodistukset ja muut dokumentit ja pyysin maksusitoumuksen sähköpostiin melko pikaiseen ja soitin lääkäriasemalle. Onneksi peruttu aika oli vielä vapaa, joten pääsin sittenkin fyssarille sovittuun aikaan.

Fysiatrian erikoislääkäri oli itänaapurista kotoisin ja ensimmäinen 5 minuuttia ihmeteltiin, miksi minut on hänen vastaanotolleen lähetetty. Oma asiantunteva kommenttini: “en mä vaan tiedä, leikannut ortopedi käski” Sitten päästiin itse asiaan, katsomaan liikkuvuutta (liian suppea liikerata) ja ennen kaikkea jumppaohjeisiin. Siipalle fysiatri antoi ohjeen auttaa jumpassa taivuttelemalla polvea eteen ja alas “tarkkaile kasvoja, kyllä sa sitten nakee kun sattu liikaa”. Minä sain luvan vesijuoksuun, kuntopyörään, kävelyyn ja kyykkäykseen.

Heti seuraavana aamuna sitten kirmasin onnellisena uimahallille ja vesijuoksin ja -jumppasin 40 minuuttia, illalla painelin kuntosalille ja pyöräilin 15min sekä kyykkäilin asahi-jumpassa 45min. Vihdoin tuntuu, että saa jotain aikaiseksi, ainakin kivun polveen jos ei muuta.

Nyt sitten keskitytään kuntoutukseen, aamulla uimahallille, illalla salille tai kävelemään ja muutaman kerran päivässä jumpataan kotona. Kyllä tää ihan täysipäiväisestä työstä käy! Ensin nivelet liikkumaan kunnolla ja sit lihakset taas kondikseen. Kyllä tästä vielä ihan käyttökelpoinen koipi tulee, vaikka futisuran jatko onkin vakavan harkinnan alla

..kaksi viikkoa leikkauksesta. Vaikka miten jumppaan kolmesti päivässä, tuntuu ettei tää edisty mihinkään. Yhtenä päivänä koukistuu vähän enemmän, seuraavana ei lainkaan. Vasemman jalan reisilihas tuntuu kadonneen jonnekin. Kun istun lattialla jalat suorana, jännitän reisilihasta ja yritän saada jalan ylös, ei tapahdu juuri mitään. Sentään ei enää satu pahemmin, välillä jopa unohdan lääkityksen.

Tänään on suuri päivä, saan jättää kepit pois!! Uusi eturistiside on kai sitten sen verran luutunut, että jalalle voi varata.  Marssin ympäri taloa vain siitä ilosta, että pystyn kävelemään taas itse. Täytyy varmaan muistaa levätäkin välillä Huomenna lähtee tikit, ensi viikolla on fyssari, pääsen ehkä jo vesikävelemään ja polkemaan kuntopyörää. Siihen asti sitkeästi kolmesti päivässä ojennuksia ja koukistuksia, kyllä tästä vielä koipi tulee, nähtäväksi jää minkälainen.

Hienoa toipua tähän aikaan vuodesta, takapihalla aurinkotuolissa on ihan kiva viettää aikaa. Talvella olisi kylmää, liukasta eikä sisältä pääsisi juuri minnekään. Jokohan kohta uskaltaa auton rattiin lähteä, kunhan kytkinjalka toimii vähän paremmin..?

Leikkauksesta 5 päivää, sohva on tullut turhankin tutuksi.

Keskiviikko.. heti aamulla riivin pois koko jalan mitalla olleet ideal-siteet ja polven ympärillä olleen suunnilleen metrin paksuisen sideharsotupon. Ei tuntunut moinen paketti hyvältä, kun pihalla on asteita n. 30. Jalka näyttää täysin epämuodostuneelta lihamöykyltä, se on leikkauksen jäljiltä keltainen, mustelmilla ja muutenkin epäilyttävä. Harkitsin toppausten laittamista takaisin, vain siksi ettei tarvitse tuota näkyä katsella. Yön nukuin sentään hyvin, Panacod-Burana yhdistelmän turvin. Ainakin puoleen neljään asti, sitten siirryin sohvalle katselemaan jalkapalloa telkkarista.

On muuten hienoa asua vanhassa talossa, johon ei pääse edes sisään kuin portaita pitkin. Talon ainoa suihku on kellarissa, jonne menee jyrkät ja epäkäytännölliset kiviportaat. Suihkuun pääsee ulkokautta, kun suoriutuu portaista, epätasaisesta pihasta, muurausta odottavasta kivikasasta, jyrkähköstä vanhaan autotalliin vievästä luiskasta ja palo-oven korkeasta kynnyksestä. Lisäjännitystä tuo jaloissa kiehnäävä, valjaissa oleva kissa, joka yrittää parhaansa mukaan kampittaa. Suihkun jälkeen tietenkin sama käänteisessä järjestyksessä..

Torstai.. hiukan enemmän elämää, edelleen mukavan lämmintä, +30 astetta. Onnistuin jo keittämään kahvia, pakkaamaan termarin ja uuden Cosmopolitanin mukaan ja raahauduin takapihalle. Siellä on ihmisen hyvä potea. Illalla soitteli fyssari ja antoi kuntoutusohjeita. Hienoa, säännöllisyyttä elämään! 3x päivässä jumpat. Parin viikon kuluttua polvi saa taipua n. 110 astetta. Voi olla haasteellista, nyt menee ehkä 45-50. Polvitaive alkaa olla todella kauniin musta, sieltä kun on otettu jänne uutta eturistisidettä varten. Mustelma leviää tietenkin alaspäin, koko pohje on aika viehättävän näköinen.

Perjantai..aika tavalla saman kaavan mukaan kuin torstai, 3x jumppaa ja muuten takapihalla kunnes siellä alkaa paistaa aurinko ja tulee liian kuuma. Lämmintä edelleen n. 30, sekä sisällä että ulkona.

Lauantai.. Laajennan maailmaani hakemalla Hesarin postilaatikolta (edestakainen matka n. 40m, aikaa meni vartti), menen katsomaan TiPS-TuWe naisten 1.divarimatsin, tai ensimmäisen puoliajan. Siitä “vetämään treenit” eli käytännössä istumaan penkille ja katselemaan kun tytöt treenaa ja pojat ohjaa. Ihan kivaa vaihtelua sohvalla kököttämiseen. Viikon ainoa sadekuuro iskee treenien aikana mutta eipä tuo niin haitannut. Sateen sattuessa treenataan sateessa. Treenien jälkeen siipan kanssa ostamaan Baden Baden-tuoli, siinä kun on miellyttävämpi toipua kuin kovalla puutuolilla ja ruokakaupan kautta kotiin. Hieno tunne kun on joku, joka pystyy ajamaan autoa ja pääsen liikkumaan! Ilta tosin meni sitten sohvalla melko räväkän kivun kanssa leffoja katsellen, jumpat tein tunnollisesti vaikkei koipi tällä kertaa taipunut sitäkään vähää.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee, ortopedikin lupaili, että ensi toukokuussa voin jo lasketella..tulee haasteellista aloittaa kesällä kun en koskaan ole ko. lajia harrastanut..

vihdoinkin päästiin tositoimiin, eli leikkaamaan. Laitoin maanantaina töistä lähtiessäni sähköpostiin poissaoloilmoituksen “olen paikalla seuraavan kerran 22.8.2011″. Vähänpä tiesin..

Tiistaiaamu 19.7.2011 valkeni siis lähes sateisena, lähdin taapertamaan klo 6 bussi-metro-ratikka-yhdistelmällä kohti Töölöä ja Mehiläistä. Paikalla piti olla 7.30. Itse leikkauksesta ei jäänyt paljoa kerrottavaa, näin kellon olevan 8.04 ja seuraavaksi kun näin kellon ja tajusin jostain jotain, olin heräämössä ja kello oli 11.45. ilmeisesti jotain oli kuitenkin tehty, koska koko vasen jalka oli tiukassa paketissa ja polven kohta näytti siltä, kuin siinä olisi lätkäsuojukset. Siinä sitten sekoilin ja torkahtelin aikani, välillä kävi joku kyselemässä olotilaa. Sekava. Piip ja tööt. Lopulta aloin jo pysyä hereillä, ymmärtää puhetta ja ikävä kyllä myös tuntea kipua. Kipu oli kyllä pikaiseen hoidettu, suoraan suoneen jotain euforista. Nälkäkin alkoi vaivata, kahvia teki mieli… kun sain sämpylän ja kahvia, alkoi taas elämä hymyillä. Muistin pyytää puhelimen, että pystyn ilmoittamaan perheelle ja muille läheisille olevani elossa ja suunnilleen menossa mukana. Hetken aikaa vielä loikoilin sängyllä, sitten tuli siippa hakemaan kotiin.

Kuvittelin ortopedin heittävän vitsiä, kun hän kysyi olenko varautunut 2-3kk sairauslomaan. Se osoittautui todeksi, lomalapussa oli lomaa 16.9 asti. Jestas. Hoito-ohjeiden, reseptien ja keppien kanssa siis kotiin, sohvalle ja olo niin mukavaksi kuin mahdollista. Eka yö meni melko levottomasti, sattui sen verran kovaa, että en edes yrittänyt nukkua vaan siirryin katsomaan Copa America-semifinaalipeliä, seuraava päivä on aika tukala myöskin. Sattuu, haavat on vielä auki ja pitäisi pikkuhiljaa alkaa ojentamaan ja koukistamaan polvea. Talon ainoa suihku on kellarissa, sinne menee jyrkät portaat enkä ole vielä ratkaissut tuota suihkuongelmaa. Odotellaan, kunnes siippa tulee töistä..

Tästä siis lähtee kuntoutus, ensin ojennellaan ja koukistellaan, sitten nostellaan koipea, sitten vesikävellään, vesijuostaan jne…mutta menee tässä reippaanlainen puoli vuotta ainakin ennenkuin kinttu on käyttökelpoinen. Välillä käy mielessä, olisiko sen pelin voinut jättää pelaamatta…

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Tänään siis kävin uuden ortopedin juttusilla uudella lääkäriasemalla. Meininki oli heti hiukan erilaista, mm. kävi ilmi, ettei kukaan edellisistä ortopedeista ole tehnyt liikkuvuustestiä eli kokeillut, paljonko polvi liikkuu eteen, taakse tai sivusuunnassa. Tällä perusteella siis suositeltiin hoidoksi jumppaa. Kukaan ei myöskään muuten kysynyt kuinka paljon liikun ja millä tavalla.

Uuden lääkäriaseman ortopedi teki siis jokseenkin tarkan kartoituksen elämäntavoistani ja liikkumisestani ja myös tuon liikkuvuustestin. Näiden selvitysten  perusteella hän suositteli korjausleikkausta, koska “tällä polvella kyllä pärjää, jos olisit vanha ja lihava sohvaperuna, mutta tuolla aktiivisuudella kannattaa kyllä korjata leikkauksella”. Katsottiin sitten saman tien leikkausaikaa…” sopiiko sulle ensi viikon tiistai, siis 19.7?”

Lisäksi ortopedi kävi läpi miten leikkaus toteutetaan ja millä tavalla lähdetään kuntouttamaan, sekä varmisti etten kuvittele itsestäni liikoja vaan maltan kuntouttaa hitaasti sekä ohjeisti, miten kannattaa toimia nyt ennen leikkausta. Iltapäivällä soitettiin jo leikkausosastolta ja ohjeistettiin leikkauksen osalta sekä lähetettiin sama info myös sähköpostitse.

Nyt vaan jänskätään, tuleeko vakuutusyhtiöstä maksusitoumus ajoissa. Tosin sieltäkin sain vastauksen lähes välittömästi, joten alkaa mennä liian hyvin tämä operaatio!

Tällä viikolla siis kuntosalille reisilihasta vahvistamaan sekä ojentamaan ja koukistamaan polvea, että saadaan liikkuvuutta vähän paranemaan…ja viikon kuluttua sitten leikkauspöydälle.

Toissapäivänä tosiaan sain tarpeekseni ensimmäisen lääkäriaseman “palvelusta” ja soitin toiseen, samaan jossa työterveyskin toimii ja johon olen aina ollut tyytyväinen. Uudella lääkäriasemalla touhu oli heti puhelinpalvelusta alkaen himpun verran toisenlaista. Pyysivät tuomaan kaikki mahdolliset lääkärinlausunnot mukana ortopedille. Täyttelin siis lomakkeen, jolla saan kaikki omat tietoni entiseltä lääkäriasemalta ja ajelin suoraan töistä papereita hakemaan. Kaikki meni hyvin, siitä hetkestä kun otin vuoronumeron, siihen asti kun tuli vuoroni asioida luukulla.

Elämäänsä kyllästyneen (tai jonkun toisen elämään kyllästynyt) täti-ihminen vilkaisi esitäytettyä paperia ja ilmoitti tylyllä äänellä, etten tule papereita käteeni saamaan koska 1. Sairaanhoitajalla on varmaankin niin kiire ettei hän ehdi niitä printtaamaan ja 2. Toinen tapaamistani ortopedeistä haluaa aina printata itse lausuntonsa ja koska hän on lomalla, saan nuo lausunnot elokuussa postissa. Kas kummaa, itseltäni kärähti käpy lähes välittömästi. Sanoin kauniisti, että jos sairaanhoitajalla niin kovin kiire on, tarvitsen paperit vasta maanantaina ja voin ihan hyvin käydä ne joku päivä hakemassa. Mitä tulee ortopedin itse printtaamaan lausuntoon, en todellakaan aio odotella kun hän tulee lomalta vaan oletan saavani lausunnon muiden papereiden mukana. Herttainen vastaanottotäti vaivautui soittamaan sairaanhoitajalle, joka toi kaikki tarvitsemani paperit parissa minuutissa. Lääkäriaseman suurin ongelma taitaa olla puhelinpalvelu ja vastaanottotiski, joiden henkilökunta katsoo asiakseen päättää milloin ja millaista hoitoa potilaat tarvitsevat tai milloin heidän asiansa hoidetaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, paperit kädessä ajelin kotiin.

7.7.2011, vamman 3-viikkoissyntymäpäivänä, marssin aamulla magneettikuvaukseen. Siellä kaikki sujui loistavasti, sain lausunnot ja kuvat CD:lle poltettuna heti mukaani ilman mitään kitinöitä. Tosin hoidin asiat hoitohenkilöstön enkä vastaanoton kanssa. Maanantaina sitten uuden lääkäriaseman ortopedille kuvat ja lausunnot kainalossa. Itsehän en toki juurikaan ymmärtänyt lausunnosta, mutta muutama kohta herätti lievää kauhistusta ja pelkoa. “medialisen nivelkierukan takasarvessa aivan kannan tuntumassa alapintarepeämä, joka ulottuu kantaan” ei kuulostanut kovin lupaavalta, eikä myöskään “Eturistisiteessä repeämä, joka on totaali. Yhtenäisiä säikeitä ei ole.” Aika totaalinen tuomio..

Skannasin koko lausunnon ortopedi-sukulaiselle suomennettavaksi eikä tuomio enää niin pahalta kuulostanutkaan, eturistiside on kyllä poikki mutta ei sitä välttämättä tarvitse leikata. Samaa kertoi lääkäriaseman ortopedi, joka soitti iltapäivällä. Hänen höpinöistään en kyllä paljoa ymmärtänyt, mutta jumpasta hänkin puhui. Odotellaan uuden lääkäriaseman ortopedin tapaamista, hän kun pääsee sitten lähietäisyydeltä tutkimaan ja testaamaan liikkuvuutta ja niin edelleen.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin tällä kertaa!

..no futiskentältä tietenkin, kauniina kesäisenä iltana 16.6.2011. Normaali pelitilanne, liukkari, polvi taittui sivulle ja napsahti ja rusahti ja vaikka mitä. Eihän se sitten enää oikein kantanut ja peli piti lopettaa siihen. Ilta meni sohvalla kylmäpussit teipattuna kintun ympärille jalka koholla. Seuraavana päivänä töihin.

17.6 työpäivän aikana kävi mielessä käydä lääkärissä, polvi kun oli melko turvoksissa, petti alta eikä sillä oikein kyennyt kävelemään. Hyvä kun aamulla ajamaan pystyi.. etsiskelin siis lääkäriasemaa, johon pääsen työpäivän jälkeen JA jossa on suomenkielinen lääkäri paikalla (ei mitenkään rasistista ajattelua, haluan vaan, että vastapuoli ymmärtää mitä selitän jos terveydestäni on kyse).

Lääkäri lähetti samantien röntgeniin ja ortopedikin sattui paikalla olemaan, joten ortopedin juttusille kun ei luita ollut rikki. Ensimmäinen arvio oli, että eturistiside on poikki, mutta piti poistaa nestettä että päästään tutkimaan tarkemmin. Kaikki poistettava neste oli puhdasta verta, joten selvästihän jotain on rikki. Lähete magneettikuvaan, pari viikkoa sairauslomaa ja kepit kainaloon. Näillä mentiin viikonloppu.

Koitti maanantai ja vaikeudet alkoi. Soitin vakuutusyhtiöön ja kyselin maksusitoumusta magneettiin. Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että lääkäriasemalta tarvitaan ortopedin E-todistus ja maksusitoumuspyyntö. Soitin lääkäriasemalle, jossa kerrottiin perjantaisen ortopedin lähteneen lomalle, kirjoittamatta E-todistusta. Toinen ortopedi ei voi kirjoittaa todistusta toisen tutkimuksen perusteella (!?!?!?), joten tarvitaan uusi käynti ortopedillä (?!??!). Ensimmäinen vapaa aika on keskiviikkona iltapäivällä, joten sinne siis.

Keskiviikkona käväisin ortopedin juttusilla sen verran, että sain sen &&%%:n E-todistuksen vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiössä ei tietenkään ehditty sitä käsittelemään, juhannusta pukkaa. Kiirehditään maksusitoumuskäsittelijää ja yritetään päästä asiaan heti juhannuksen jälkeen. Jotain positiivistakin sentään, tämäkin ortopedi oli sitä mieltä, että eturistiside on poikki ja leikkaukseen ollaan menossa. Positiivista oli se, että sain jättää kepit lääkäriasemalle, kun en kuulemma enää pahemmin polvea rikki saa vaikka volttia heittäisin. Tässä vaiheessa varovainen kuntoutusarvio oli 6-12kk. Great.

Juhannus köpöteltiin kotona. Polvi ei taivu edes 90 astetta mutta ei vastaavasti myöskään suoristu, joten portaissa on pientä haastetta.

Soitin vakuutusyhtiöön heti maanantaina. “Ikävä kyllä maksusitoumuskäsittelyssä on ruuhkaa, mutta kiirehdin asiaa”. Soitin vakuutusyhtiöön tiistaina. “Ikävä kyllä maksusitoumuskäsittelyssä on ruuhkaa, mutta kiirehdin asiaa” Soitin vakuutusyhtiöön keskiviikkona. “ikävä kyllä maksusitoumuskäsittelyssä on ruuhkaa, mutta kiirehdin asiaa”. Soitin vakuutusyhtiöön torstaina. “ikävä kyllä maksusitoumuskäsittelyssä on ruuhkaa, mutta kiirehdin asiaa” Tässä vaiheessa totesin jo vakuutusyhtiön ihmiselle olevani kiitollinen siitä, että vain polvi on rikki. Jos olisin pääni lyönyt, tällä vauhdilla olisi noutaja käynyt jo monta kertaa. Perjantaina loppui sairausloma, menin töihin ja soitin vakuutusyhtiöön, tällä kertaa yrityksen 010-numerosta ja esitin asiani yrityksen edustajana, en yksityishenkilönä. Maksusitoumus tuli puolessa tunnissa. Soitto lääkäriasemalle, ensimmäinen vapaa aika magneettikuviin on viikon kuluttua torstaina eli 7.7. Samallahan juhlitaan vamman kolmen viikon ikää, eikä vieläkään tiedetä mitä on rikki.

Ortopedin ohjeen mukaisesti soitin lääkäriasemalle varatakseni puhelinajan ortopedille. Kiivas täti puhelinpalvelussa ilmoitti, että ko. ortopedi on lomalla, joten voin soittaa elokuun alkupuolella kun herra ortopedi tulee lomalta. Muut ortopedit eivät kuulemma mielellään diagnisoi toisten kuvia. MITÄ??? Hiukan vääntämällä ja ääntä korottamalla sain tuon sitruunoita syöneen naisihmisen lupaamaan, että “joku ortopedi soittaa sulle maanantaina mutta ei se mitenkään innoissaan tästä konsultaatiosta ole”. Sen lisäksi, ettei ortopedi ole innoissaan potilaiden hoitamisesta, lääkäriaseman sairaala on suljettu loppukuun joten leikkaus menee elokuun puolelle kunhan kiireisemmät hoidetaan alta pois. Ensin kypsyin minä ja sitten kypsyi ajatus lääkäriaseman vaihdosta.

Soitin heti aamusta toiselle lääkäriasemalle, jossa sain ortopedin ajan heti maanantaiaamulle (tätä ortopedia ei häiritse pätkääkään, että magneettilähetteen on kirjoittanut joku muu ja koko kuvaus tehdään toisella lääkäriasemalla)

Huomisaamuna siis magneetti, katsotaan onnistuuko kertaheitolla vai saako sielläkin vääntää jostain..ja joko vihdoin tiedetään mitä on rikki ja miten korjataan.. jatkuu seuraavassa numerossa!

Tervetuloa Blogit.fi blogiin. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa tai tuhoa tämä ja aloita bloggaaminen